Minä


 

anneli


Olen Anneli ikuinen kaksvitonen ikiliikkuja.Väriltäni pinkki. Syntynyt Helsingissä . Tällä hetkellä asun Kannelmäessä tyttäreni Sirun ja pienen koirani Cherin kanssa.

Tanssi on kuulunut elämääni koko iän. Ollessani kuusivuotias aloitin balettikoulun, jota harrastin 15 vuotiaaksi. 16 vuotiaana aloitin lattaritanssit. Urallani olen ollut SM kakkonen ja edustin Suomea parini kanssa EM kisoissa .

Lattaritanssiurani loppui vuonna 1984. Tämän jälkeen perustin oman yritykseni . Baletti on pysynyt koko ajan elämässäni ja siksi oli helppo aloittaa baletin opetus nuorille.

Baletin ohella aloin myös ohjata taitoluistelijoita, joille tein koreografioita Helsingissä ja Järvenpäässä.

Tämän jälkeen suoritin FISAF kuntosaliohjaajan peruskoulutuksen. Eerikkilän urheiluopistossa aloitin vuonna 2006. Siellä suoritin Liikunnan Ammattitutkinnon/ aikuisliikunnan suuntautumisvaihtoehdon.

Ammattitutkinnon jälkeen suoritin B1 ja B2 Zumbalisenssit vuosina 2009-2010. Zumbatunteja pidän edellen kaksi kertaa viikossa.

Lisenssoitu kahvakuulaohjaaja minusta tuli vuonna 2011.Tämän jälkeen suoritin Personal Trainer koulutuksen / Ravinto-ohjaajakoulutuksen vuonna 2013. Samana vuonna valmistuin Aqua Zumba -ohjaajaksi.

Minun mottoni on ”Ennen oli ennen ja nyt on nyt”. Tervetuloa liikkumaan ja tanssimaan mukavien ihmisten pariin

Anneli